minulla on siniset kumisaappaat
kaikki on aamuyön väristä
eilisen harmaata
tupakansavu vain
sattuu keuhkoihin
ei enää edes maistu sinulta
olen alkanut unohtaa
eikä se tunnu
hyvältä
askel kerrallaan
kosketus katoaaa
siinä hetkessä
jalkani tahtoisivat juosta
paljaina ja ilman valheita iholla
yli veden, aaltojen alle
missä minulta ei vaadita
edes hengenvetoja
(en edes tiedä puhunko nyt kuolemisesta)
olen pahoillani, te lämminsilmäiset onnen sirpaleet
en osaa
en tiedä, miten tarttua
osaan vain satuttaa
ja kääntää selän
niin teen nytkin kun yksi heistä tulee vierelle pyytää sanoja
tuijotan tehtaan piippuja
mietin niitä ihmisiä neljältä aamuyöllä
konehuoneissa sairaalaosastoilla
hän painaa pään vasten olkapäätä
tiedän hänen olevan lämmin elossa
vasten kylkeä mutta minun iho ei tunnista
toista ihoa enää
käperryn kasaan nahkani alla
ja suljen silmät
hymyilen hänelle vähän ja hän menee
minä annan sateen lyödä
painaa hiljaa kasvoille
tummia varjoja
silmien alla violettia
en muista aikaa ilman näitä väsyneitä mustelmia
aamulla havahdun hiljaisuuteen
erään otsa painuneena vasten omaani
sormet tahtoisivat kurottaa vasten sen kiharia niskahiuksia
minä suljen silmät
en osaa kääntää selkääni ajoissa sen enempää kuin ojentaa kättänikään
sillä tiedän
sormien koskettaessa unenlämpöistä ihoa
ratkeaisi kaikki kuitenkin niinkuin kuukausia aiemminkin
junalaiturilla samassa pehmeän hiljaisessa sateessa
mietin miltä tuntuisi astua ulos tästä ihosta
hukun väsymykseen vasten ikkunan takana
avautuvia
unia
noniin shh
nosta se kasaan kuivunut selkäranka sängynpohjalta
(se sentään vielä on hieman tallessa,
terävänä helminauhana aivan ihon alla)
naamioi vaalea vääryys
puhtaan valkoisten löysien lahkeiden alle
sulje silmät sulje silmät
kanna tätä valkoista valheellista unelmaa
hiljaa ja vahvana
huku näihin kliinisiin käytäviin
tottele ja hymyile
ole kaava ja ole ratkaisu
selvää ja suoraa, rypytöntä
sairaalaunivormun helmaa
kaulukset suorassa
silmät kiinne
