The e v i l
it spread like a fever ahead
It was night when you died, my firefly
What could I have said to raise you from the dead?
Oh could I be the sky on the Fourth of July?
My little hawk, why do you cry?
Sitting at the bed with
the halo at your head
Was it all
a disguise, like Junior High
Where everything was
fiction, future, and prediction
(Now, where am I? My fading supply)
Did you get enough love, my little dove
Why do you cry?
And I’m sorry I left, but it was for the best
Though it never felt right
My little Versailles
The hospital asked should the body be cast
Before I say goodbye, my star in the sky
Such a funny thought to wrap you up in cloth
Do you find it all right, my dragonfly?
Shall we look at the moon, my little loon
Why do you cry?
Make the most of your life, while it is rife
While it is light
We’re all gonna die
*~∴∘∵∘∴∘∵∘∴∘∵∘∴∘∵∘∴∘∵∘∴∘∵~*
yöt ovat taas haurasjalkaisia tummasilmäisiä
lapsia, jotka hengittävät helmiä heinikkoon
kaikki on niin tuoretta terävää kirvelevää
pitää teljetä sitä armotonta aallonpituutta
pölystä kellastuneiden ikkunoiden taa
juoda yksi kaksi liikaa tequilaa ja yrittää
hukuttaa se kipu säärissä jalkapohjissa
luuytimissä luita tärisyttävään bassoon
joka pesiytyy jonnekin rintalastan alle
sydämen paikalle lyömään ja työntää eloa
minun väsyneisiin suoniini
(muistot ovat välähdyksiä taustalla pyörineestä
videosta, vuorenhuippuja ja taivaankansia
muistan vain ihmisten silmiä hämärässä kellarihuoneessa
joka jatkui loputtomiin uniin asti)
ulkona tupakalla viereen istuu jokin
muisto, tyttö jonka kasvoissa on jotain
jonka takia tahdon itkeä, en muista en saa siitä otetta
mutta tunnen sen tytön tahtoisin sanoa sille
minä tunnen sinut
????????????????
mutta oikeasti me ollaan vain vieraita
tuntemattomia, istutaan siinä aavistuksessa
aamusta, poltetaan tupakkaa (lainasin tultani)
ja puhutaan valkolakeista
"juhlitko säkin valmistumista?" en osaa kuin
naurahtaa ja yrittää tavoittaa epäselviä
ajatuksen pätkiä siitä, miten en ehkä ikinä
välitä painaa päähäni sitä lakkia
tupakka palaa loppuun liian lujaa ja tuhkan
mukana me hajotaan erillemme iltaan yöhön
lyövään bassoon jonka koitan tallettaa
lyömään itseeni elämää, siellä ihmisjoukossa
yhteinen sopimus unohduksesta, ei ole kuin
ne juoksevat grafiikat vuorten rosoisesta geometriasta
liike joka on yhteistä ja aidompaa kuin
keuhkoissa vaihtuvat molekyylit
ei minua ole olemassa siellä missä kaikki
on taas selvää, ei ole en ole mitään
suoraan ajattelevien aivojen rajoissa olevaa
kuolen kerta toisensa jälkeen vieraisiin peittoihin
sieluni karkaa promillien mukana uniin
aamulla tuuli raapii katuja poskia kuivia huulia
kämmenselkiä ja koetan pitää silmiä auki vaikka
ne tahtoisivat sulkeutua uniin
farkkutakin hihat haisevat oksettavasti tupakalta
yritän kävellä ulos ihostani mutta se painaa enkä
minä ole koskaan jaksanut juosta kunnolla