makaan lainamakuuhuoneen sinisessä valossa
(omassa ilma on painavaa
ja pöly tekee silmistä sumeat)
tässä valossa olen kevyempi. joku muu vieras omassa kodissa
lainassa

istun pitkään peltojen keskellä bussipysäkillä
(jonka aikoinaan 12 vuotiaina piirsimme liiduilla täyteen. osa kuvista on edelleen jäljellä)
katselen kaukana ohi kulkevaa tummaa myrskyä
odotan satunnaista ohikulkijaa
jolta voisin pyytää tupakkaa
(hän ei ikinä saavu)
kaikki kuulostaa the nationalilta (you were kindness)
pelästyin vaakaa niin että pakenin suihkun lattialle saksien kanssa
nyt mietin:
ei tämä punainen enää ole tunnu miltään
se on vain rosoista väsynyttä vuosien ruostetta

kirjoitan päässäni etukäteen käsikirjoitusta tiistain monelle terapiatunnille
en saa itsestäni mitään selvää
kun
minähän voin aika hyvin eikö niin? miksi silti
putoan kuviin kuolemasta
ajattelen heinäkuuta ja tyhjyyttä


odotan odotan odotan
??