gravitaatiovoima painaa kasaan puristaa syvälle syvemmälle kaiken ahtaan valtavan alle
nikamat itkee huutaa hautautuessaan juoksuhiekkaan
kasaan painuessaan valittavat vaisusti

valun

pois minusta tästä huoneesta tukehduttavasta paniikista ulos tästä äänimaailmasta sähköimpulsseista kehosta
mutta valun niin
h i t a a s t i
etten ehdi ajoissa en en minä kuolen tähän keuhkot surkastuvat kasaan kuolevat hapenpuutteeseen kun henkitorvi turpoaa hitaasti umpeen minun kasvaessani ulos ääriviivoistani
rumaa yli väritettyä puolikuivaa tussia

"kaksi vaivaista kiloa
onnettomuutta
olen varma että niiden valuttua veden mukana
viemäriin
kykenen taas hengittämään

kunnes minua odottaa seuraavat kaksi

tuhatta

grammaa

en edes muista milloin vajosin näin syvälle itseeni"




kirjoitin melkein tasan kaksi vuotta sitten
mikään ei ole muuttunut
paitsi etten jaksa enää valvoa läpi ohuiden aamuöiden
enkä koskaan kuvitellut löytäväni itsestäni mitään vielä syvempää tummaa vettä,
mätää pimeää kipua
suonsilmiä ja yöperhosia

And people just untie themselves
Uncurling lifelines
If you could just forgive yourself

But still you stumble, feet give way
Outside the world seems 
                      a violent place


Some things you let go in order to live
While all around you, the buildings sway

                              You sing it out loud, 

"who made us this way?"

I know you're bleeding, but you'll be okay

Hold on to your heart, you'll keep it safe

Hold on to your heart, don't give it away

You'll find a rooftop to sing from
Or find a hallway to dance
You don't need no edge to cling from
Your heart is there, it's in your hands
                       I know it seems like
              f   o   r   e   v   e   r
I know it seems like an age
But one day this will be over
I swear it's not so far away

tahdon vain jonkun
                            lyövän niin
                            l  u  j   a   a
                                              että silmieni ympärille leviää tummia vesiä
                                                                                                                 upottavia aavoja avaruuksia

                                                               niin että väkivalta maistuu suussani
                                                               rautana ja kylmänä aamuna
                                                             

asfaltti kutsuu polvilumpioita

tyhjyyden vastakohta

ainoa vaihoehto                             

 on kipu ja sitä kohti

olen taas matkalla

nyt vasta välimaastossa

hetki ennen vedenpintaa

kynnet kaivaa ihon alle luuytimiin mätäneviin

lupauksiin

ehkä minä kevenen jos kuorin käsin yltäni kuolleita solukerroksia