makaan lainamakuuhuoneen sinisessä valossa
(omassa ilma on painavaa
ja pöly tekee silmistä sumeat)
tässä valossa olen kevyempi. joku muu vieras omassa kodissa
lainassa

istun pitkään peltojen keskellä bussipysäkillä
(jonka aikoinaan 12 vuotiaina piirsimme liiduilla täyteen. osa kuvista on edelleen jäljellä)
katselen kaukana ohi kulkevaa tummaa myrskyä
odotan satunnaista ohikulkijaa
jolta voisin pyytää tupakkaa
(hän ei ikinä saavu)
kaikki kuulostaa the nationalilta (you were kindness)
pelästyin vaakaa niin että pakenin suihkun lattialle saksien kanssa
nyt mietin:
ei tämä punainen enää ole tunnu miltään
se on vain rosoista väsynyttä vuosien ruostetta

kirjoitan päässäni etukäteen käsikirjoitusta tiistain monelle terapiatunnille
en saa itsestäni mitään selvää
kun
minähän voin aika hyvin eikö niin? miksi silti
putoan kuviin kuolemasta
ajattelen heinäkuuta ja tyhjyyttä


odotan odotan odotan
??

kaivan lattioita kaikkia pintoja peittävistä vaatekasoista jotain mahdollisimman löysää

suurta

rumaa ettei kukaan oikeasti näkisi minun oksettavan valtavaa nahkaani

aikoinaan valtavat farkut pysyvät melkein päällä itsekseen

(meinaan pyörtyä yökötyksestä vessan lattialle)

töissä istun vessassa ja itken 

(koska erehdyin riisumaan villatakin hetkeksi, kulkemaan peilin ohitse)

niveliä särkee tärisyttää en uskalla hakata tiiliseiniä ettei työkaverit kuule

lapset keinuvat pihalla kohti taivasta

koivujen yläpuolella kuoleva kuu on katsonut minua monta päivää

tätäkö on tervehtyä tätäkö on olla normaali tätäkö on elää ja jaksaa

??????????????

särkeviä jäseniä hukkuvien luiden itkua kipeää kipeää kipeää inhoa sisuskaluja repivää poltetta hajoavaa nahkaa

saanko pyytää

(jos tänään saavut)

ettet katsoisi minua lainkaan 

et minua, katsoisit vaikka vain valtavaa keltaista sadetakkia 

mutta älä minua ethän ole niin kiltti