olen viimeaikoina miettinyt, kumpaa blogia oikein kirjoitan anonyyminä


juuri nyt joku määritelmien ulkopuolella oleva harsomainen lasi sisälläni hajoaa slowmotionilla
musiikki painaa sitä halki ja
kaupunkien valot varpaiden alla
kun tuuli tuntuu aalloilta ja värit ovat veden alta
valoja ja kadut lainehtii tulta
taivas on alhaalla ja ahdas, tältä kai tuntuu akvaario

katson levotonta vettä katson kaupungin valoja vastarannalla leikkimässä
valoja veden alla
samoja valoja kuin joskus minun rintakehän alla huutamassa
sitä valoa jota sinä hengitit vierelläni hiljaa sinne pieneen huoneeseen täynnä lainatähtiä
yön syvinä tunteina


ja minulle kasvaa taas ne metallinsiniset terävät siivet sieltä ne tulevat kyllä kyllä kyllä
turvakseni
hiljaa ihon alta kurkistavat
kurottavat ulos lapaluiden ytimistä sieltä missä jokin on ollut pielessä niin pitkään kun muistan
läpi ihon ja jättävät jälkeen avaruuksia iholle
enää en pelkää pudota
ilmaa siipien alle
uloshengitys ja en tarvitse niitä sokeiksi käyneitä kuiluja kasvoillani, voin katsella ihoni itkevin silmin

tänään ei pitänyt

ei  ei  ei

vaan silti ne lusikalliset jäätelöpaketista

jota jaetaan sen erään ihmisen

(johon vuosi toisensa jälkeen ripustan ajatuksiani liikaa

(ja sitten hirttäydyn niihin ajatuksiin))

poikaystävän kanssa

se asunto on pieni ja suloinen

seinillä kirjat taiteesta historiasta yhteiskunnasta luonnosta kiipeävät kattoon asti

lattiat ovat pehmeäksi käveltyä  puuta

saavuin sinne sen poikaystävän tarakalla

kaikki on oksettavan ironista 

liian kaunista 

ei tänään ei tosiaan pitänyt

silti alepan kassalla maksan 27 senttiä

banaanista

(muttakun mua heikotti mutta kun jalat ei kantaneet enää. olin joskus parempi tässä, kiipesin helposti neljänteen kerrokseen kahden päivänkin paaston jälkeen)

ja silti

silti silti minä vielä syön jonkun leipää
(kai joku minussa tappelee sitä valkoista tyhjyyttä vastaan joka on taas alkanut varastaa pehmeitä kiloja yltäni)

ja makaan painin jälkeen polvet kurassa nurmikolla

katse eksyneenä mustiin aukkoihin

raajat tunnottomina

silmät eivät jaksa katsella

vatsa tahtoo kääntyä ylösalaisin

sitten se halaa
nämä on kai hyvästit
vuodeksi ainakin
sormet niskan paljaalla iholla ja
ihon alta terävinä kurkistavilla niskanikamilla
(niistä olen aina ollut ylpeä)
ja se henkäisee vasten korvaa
katsoo sillä tavalla josta en ole varma tahdonko tulla katsotuksi niin
osittain kai säälien

jään seisoman keskelle kosteaa nurmea ja ilta-aurinkoa
minussa on niin paljon tyhjää
en tahdo katsoa en hengittää
jossain luiden alla kylmyydessä keuhkoni hapertuvat halki hiljaksiin
ja sisälleni valuu hiljaisia huutoja ja sudenkorennon siipisoluja

tahdon vain avata tämän levottomuuden
loputtoman huudon ja tyhjyyden
lopettaa tukehtumisen
nyt heti
avata iholle kiduksia hengitysteitä
punaisia jokia tähän valkoiseen loputtomuuteen



miksen minä koskaan riitä
en en en
ei ne halua ei en kelpaa shh
häviä pois
läpinäkyviä luita ja anteeksipyyntöjä 

loppu odottaa tunnen sen hengityksenä niskassa sormina kylkiluina
minun sinun hänen herra presidentin
??

valtava kuusi rannassa kaatuu kohtaan, jossa äitini pari lyhyen lyhyttä
                                                                                   elämän mittaista minuuttia sitten
                                                                                    sulki päivänvarjoa


kolme muuta valtavaa kuusta kaatuvat senttimetrien verran ohi talostamme
taittavat hieman peltikaton kulmaa
ja pikkusiskoni jatkavat loputonta lapsuuden liekillä palamista vielä hetken täällä


ja minä
minä olen kaukana jossain missä taivaat palavat yllämme ja satavat alas kuumana vaaleanpunaisena
ja seison siinä mukulakivellä ilman kenkiä
on koira on äänet jotka muistuttavat laukauksia

kaikki kaatuvat ylleni lävitse ihostani
                            polttavat läpi luuytimien
               ydinräjähdyksiä
unissani ja
aamulla tunnen niiden kosketuksen vielä olkapäillä
                                        solisluukuopissa ja
                             alaselässä ihosta kurkistavilla selkänikamilla
                                                          "olen tässä olen tässä"
                                                           sanat kaikuvat alitajunnasta vielä valveillakin

kaipaan kun

     everything is quiet everything is 
                                            cold  
                        (we walk alone)

tiedäthän, sinua minä kaipaan

              tiedän ei minulla ole lupaa tiedän tiedän tiedän anteeksi

kanssasi sain olla yksin
hengittää
en osaa kertoa siitä
se on sitä talvitaivaan väriä joka ei ole keltaista eikä sinistä
se on maapallon lampun lämmintä väriä
luotan liian usein liikaa siihen tunteeseen ihoni alla
                                      että sinä tiedät kyllä
                                         ainahan sinä


katso tähtiä