joku painaa kylmiä kosteita sormia vasten niskaa

läpi sen ällöttävän valheellisen unohduksen 

niin joku jossain mainitsee ostoskeskusten vessassa hampaitaan pesevät teini-ikäiset

ja jostain vuosien takaa mieleeni nousee

riihimäen prisma ja vessan ruskeat kaakelit

siitä ehkä viikko myöhemmin

se päivä kun kaiken oli määrä hajota ennenkuin mitään ehtisi tapahtua

(niin ei käynytkään

sinä vain itkit ja itkit ja pelkäsit 

silloin kosketus tuntui ensimmäistä kertaa väärältä

jätti häpeisiä jälkiä pitkin minun selkäni ihoa 

kun sinä hoit kyynelistä märkään olkapäähän miten sinua pelottaa

(se raitapaita löytyy nykyään erään toisen yltä

en oikein osannut pitää sitä enää)

minä olen niin paljon pienempi nykyään, sinä sanot

ja minä pidän kiinne ja paijaan ja sanon ei se ole totta

naurahdan ei enhän minä ja minä paijaan ja paijaan ja koetan silittää ehjäksi

ihosi jonka tiedän vielä aukeavan joskus tämän valheen takia

se valhe on edelleen salakavalassa tallessa

jossain syvimmässä vatsani pohjassa, selkäytimessä

niin minä pidän kiinne ja annan sinun pitää

vaikka ihoon sattuu sinun kätesi näkevät enemmän kuin silmäsi

ne tuntevat ohueksi käyneen ihon ja sen läpi kurkottavat luunvalkeat toiveet

oksensinko minä silloin siellä prisman vessassa?

kun tahdoin pestä hampaanikin aivan yllättäen

(sanoissa pieni pelokas toive: enhän?)

ja enhän minä, häh, voiko sellaistakin tehdä, miksi minä muka?)

nyt vuosia myöhemmin se valheenpoikanen on kasvanut kylkeeni kiinne

minun pieni haurasjalkainen valkohiuksinen lapseni

jonka silmistä katsoo nälkä ja joka uskaltaa huutaa ja satuttaa

minusta tuntuu että sinä kyllä tiedät, näet sen roikkumassa helmoissani

nykimässä sormistani lämpöä irti

raapimassa sisuskalujani halki aina kun nielen nielen nielen

jokin sinussa tietää mutta valhe on lämmin

tuskin itsekään enää huomaat sitä ja sen läpi lapsella on kauniit äitinsä silmät

jokeltava ääni ja pehmeät varpaat

ehkä sillä ei olisi ollut mitään väliä

ehkä olisin silti tässä jumissa

vaikka olisin ojentanut sanoja sormista kurkussa 

se riihimäen prisma oli ensimmäisiä kertoja

kaakeleista imeytyi särkyä polvilumpioihin

en minä koskaan sitä oppinut 

jäljelle jäi vain verestävät silmät ja vatsalaukkuun takertuva epätoivo

joskus sitä kuolee moneksi päiväksi
kävelee ympäriinsä
kummittelee aiheuttaa kylmiä väreitä ja väkinäisiä hymyjä
unohtaa pestä kädet ja pyyhkiä paidalle valuneet hammastahnat
ei oikein mieti mitään ei sairaita tai valoja
kengät kastuu ja hiukset ovat samalla solmulla neljä päivää
suihkussa käyminen ei tunnu kovin tärkeältä
ei aaveet voi kastua likaantua peseytyä
vältän äidin väsyneitä silmiä ja säikyn pois sähköisenä sirisevän perheriitailmapiirin luota
lakanat ovat kylmät vaikka makaan niissä koko yön
aamuisin tuijottelen läpinäkyviä varpaitani ja tiedän että niitä kuuluisi paleltaa koska lattiat ovat kylmät kukaan ei ole vielä ehtiny sytyttää tulia
mutta ei niitä palele eikä elimistöni osaa pyytää energiaa
se vain tyhjäkäy ikuisesti ja saastuttaa
ei suinkaan pienene, kunhan kuluu itsekseen, haalistuu
palelee varjot venyy silmien alla
pikkusisko makaa pulkassa
huomauttaa punaisista silmänympäryksistä
varjot vaalenee pinnat eivät ole teräviä eivätkä pehmeitä
kaikki on samaa laimeaa materiaa
valahdan läpi kosketuksista ja yritän olla kaatamatta läikyttämättä

aina välillä sitä putoaa takaisin ruumiiseensa
tuntee kolhut ja ääääänet
liukkaat mukulakivet ja kylmät sormet ja valuvan nenän
nälän ja ähkystä repeytyvän ihon
kasvavan pehmeyden tai ammottavan itseään syövän tyhjyyden
muistaa valkoiset luut ja kauniit pehmeät pyöreät äitiysvatsat
näkee unia valaista ja jäätyneistä meristä ja koiperhosista ja pyöreistä muroista
väärinpäin kasvavista ihmisistä, kuinka ne kuolemisen sijaan kääntyvät takaisin sisäänpäin
ihon rypyt suoristuvat pehmenevät ja käyriksi käyneet selkärangat ojentuvat
kallon luut kutistuvat ja keskelle jää arka kohta
roikkuu tässä kaikessa pitäisi täytyisi muistaisinko osaisinko
on arkoja haaveiden versoja ja ajoittain syvää pimeää vihaa


yritän kai miettiä ettei sillä ole väliä
olen täällä kuitenkin vain ikuisuuden
juuri niin pitkään ja niin vähän aikaa
että ei tällä ruumiilla tällä materialla ole kai mitään väliä
ja se yksi nainenkin siellä ensimmäistä kertaa sai minut itseni ihmettelemään
tuntemaan itseni lapsenomaisen hölmöksi
"sehän on melkein vuorokauden tunnit ilman ruokaa"
miten sen suusta se ei kuulostanut normaalilta ja tavalliselta ja tavoiteltavalta
vaan ihan hölmöntyperänhassulta
miksi kukaan sellaista
höh

on vaan helppo unohtaa on helppo lakata nyhtämästä sitä ällöttävää ihoon kiinni kasvanutta
elmukelmua ohutta uutta väärää ihoa ahtautta joka tekee minusta ruman
lopettaa yrittäminen
pudota jompaan kumpaan suuntaan ja puhua rumasti muille ja hukkua kahvitärinään

wet snow cold cold cold water
under my skin in the very marrow of me
growing inside my bones

expensive station coffees endless afternoons spent waiting for a train i don't even want to catch


best combination is legs so weak you are afraid they will fail you in railway station's stairs and thom yorke in your ears

wicked smile and wet wet wet snow

jesus christ did i miss these steps through an early grave 

and no you idiot no no no that's sick stop it
i should stop this i should stop this i should stop this
i should i should
should i

yes but you know

What's going on? 
Everyone 
Everyone is so near 
Everyone has got the fear 
It's holding on 

It's holding on

joku syö mun takana junassa maksamakkaraa
juo energiajuomaa
olin muutenkin valmis oksentamaan ulos aamuisen rusinat ja pähkinät jotka äiti pyysi nielemään

anteeksi äiti tänään minussa ei ole muuta
kuin sairautta
joka painaa keuhkoja pyrkii ulos ruokatorvesta
saa keskiruumiini halkeilemaan kivusta
ulos kiipeää rumaa väärää
torakanpoikasia ojanpohjan mädäntyneitä pikaruokakääreitä


tänäänkin
minä luovutin
annoin sen nylkeä mua


veturin yhdistämisessä ongelmia
junavaunun valot välähtää

katoaisimpa