iho on niin ahdas
yritän juosta sitä pakoon mutta jalat ei jaksa kauaa
luovutan nopeasti kun keuhkot tuntuvat repeävän
hävettää

apteekin työntekijä tuijottaa kun seison monta minuuttia laastarihyllyn edessä
kyselen sideharsoa
tässä olisi näitä elastisia ja sitten ihan kokonaan puuvillaisia
tekisi mieli todistella jotain
en minä kun ihan varmuuden vuoksi
uskottehan?
ei kukaan enää usko
en kai itsekään

yritän muistoja reunojen alle lakaista
mutta sieltä ne ryömivät
sitkeinä ja liimautuvat unikuvina iholleni
eivät laske irti valveilla, en jaksa ahdistua

sitä paitsi aurinko on kuuma ja kirkas
minun ei tarvitse katsella mitään eikä tuntea
antaa sen polttaa ja sokaista
antaa jalkojen kävellä vaikken näe eteeni
hirvittää

en tiedä minne suuntaan ojentaisin käsiäni
kaikki tuntuu olevan taas kovin kaukana
en tiedä
en tiedä
on vain eräs joka kummittelee tajunnan laitamilla liian usein
istuu vieressä ja polttaa tupakanloput
ja saa jokaisen liikkeen ja sanan tuntumaan liian kömpelöltä
väärältä


jossain siellä pimeillä kaduilla apteekin valot särkemässä edelleen silmiä
tasapainottelen katukiven reunalla
ajattelen putoamisia ja halkeamisia hangessa makaamisia
valkoisia kapseleita täynnä kuolemaa ja asioiden aukirepimistä
ihan vain itseäni huvittaakseni
sillä vastaantulijalla on sattumanvaraiset silmät
ei mitään mieleenpainuvaa
paitsi kysymys joka yhtäkkiä painaa minun varjoni lujemmin siihen katuun
"saako sua halata?"
ja olen taas hieman enemmän kiinne ihossani
kaikki on yhtä sattumien karnevaalia
tyhjää lottoamista
arpakuutioita

"oli kiva tavata"
niin