aamu on valkoinen
valo on tyhjää äänettömyyttä, joka nielee askeleet
sillä aikaa, kun tee hautuu kupissa
minä kiipeän yläkertaan, avaamaan iholle vaisuja valitusvirsiä

hereillä

"seis, te, jotka suonienne punavirtaan tuhoisan vimman tulta sammutatte"


takaraivolla surisee yöllisen yliaktiivisuuden jäänteet
 pitäisi kiivetä junaan
ei
katson pois, kun äidin katse hakee silmiä
niistä valuvaa tyhjyyttä
poltan käden kattilan reunaan
huokaisen,
en minä anna sinun kuolla
(olen pahoillani)
mitä tahansa muuta saat
mutta ei.
 sinä et kuole vielä
olisi pitänyt jo silloin aikoinaan
kun luin sanoja viimeisistä kesistä
niin,
luin ne ilman lupaa
(mitäs jätit vihkoni väliin)
minä vain olen aina puolikkaan askelen myöhässä

toivottavasti se ei ole se askel, jonka sinä otat junan alle