öisille ikkunanpielille, joihin nojaten tuijotan
tuijotantuijotan
kunnes jäljellä on vain tyhjää,
loputon avaruus, joka vain leviää
joka sekunti olen yhä kauempana kaikesta
olen kyllästynyt tyhjyyteen jokaisessa sanassani
ei minusta ole tällaiseen
tiesin sen jo joskus vuosia sitten istuessani sängyn reunalla
äidin sormet selkärangalla
kysymykset minun harteitani painavista ajatuksista
"oletko sinä masentunut"
en minä tiedä mitä se tarkoittaa, äiti
vastasin silloin
vastaisin tänäänkin
(jos äiti tulisit ja ojentaisit käden tämän kuilun ylitse)
toisinaan tahtoisin vain lyödä kaikkea
itseäni, tätä vääryyttä ympärilläni
pakottaa jonkun kertomaan
miksen minä kelpaa
(paitsi tiedän kyllä vastauksen olen liikaa joka kohdasta ja
liikaaliikaaliikaa
ääntä
liikaa virheitä iholla
en osaa enää muutakaan)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti