on se tuttu sängyn nurkka ja se nurkista valuva hämärä
ihmisten tahmeaksi käyvä puhe
sormenpäistä tuntoaisti valuu kohti sitä kipeää kohtaa keuhkorakkuloiden sisäpinnalla
tunnottomina ne kiertävät ympäri tölkin reunaa
haaveilevat terävästä ja kirkkaasta
on se yksi se jonka sormet joskus kulkivat pitkin selkärankani helminauhaa
keittiöni hämärässä hengitys vasten korvantaustaa
älä jätä älä jätä 
pliis älä mene
mutta se menee tottakai se menee sen kuuluu mennä
sen poika odottaa huoneen toisessa päässä ja
minua kiusaavat edelleen ne kaksi vuotta sitten kesällä jonnekin
rintakehään pesiytynyt tärinä kun katselen sitä
sormenpäät etsivät rystysiä
joita tahtoisin upottaa vasten posken ohueksi käyvää ihoa
lopeta tämä jo lopeta lopeta


tänne minä kuulun jonnekin päänsäryn ja hermopäitä repivän huumausaineen väliin
pitkin aivokuorta juoksee kuvat
labrat kuusi putkea verta odotushuoneen kaikuvat huoneet
ostoskeskuksen portaat klementiinipussi
nikotiini pesiytymässä soluseinämiin mätänevät luuytimet
kelmeälle iholle rapiseva multa
narsisseja ja valkoisia tulppaaneja ja pieniä sotkuisia hiirnenvirnatakkuja
ametisteja


pelkään paljastaneeni jotain kamalaa
ojentaneeni todistusaineiston suoraan niiden stetos- ja mikroskooppien alle
kuoleva kuori
katoavat ajatukset ja kipeät luut
olen väsynyt olemaan pahoillani ja tahtoisin uskaltaa pyytää uskaltaa haaveilla pelätä että ehkä joskus olisin
j o t a i n
jonka luo joku jaksaisi kurottaa piirtää ääriviivoja varovasti säikähtämättä arpikudosta aaveita unohdusta