kaipaan
kun jokainen solu ihollani aukeaa aistisilmuksi
eikä aivokuoreni enää erota impulsseja toisistaan
aamun valo kuulostaa räystäältä putoilevilta pisaroilta ja ihoni kuulee
kuinka luuni kuluttavat lakanoita ohuiksi

muistan viskin, kyljen iholle painuneet kuvat kylpyhuoneen lattialaatoista

kastelukannun mullalta maistuva vesi ja musteen tuoksu sormenpäissä
kellastuneita sivuja täynnä kompastelevia sanoja
häpeä oli silloin vasta pehmeää rihmastoa ihoni alla ja kohosi
nupuiksi
vasta paljon myöhemmin, kevään kipeässä valossa


valoaalloissa erottuu iholtani hilseilevät kuolleet siipisolut
huoneilmani mätänee
synapsit kasvattavat paksua arpikudosta, säikähtävät ärsykkeitä
askelet varovaisia anteeksipyyntöjä portaissa

rispaantuneet kynsinauhat kyynelkanavista vuotavat vuodet
vuoret
kumartuvat ja kauhtuvat
alla kultaisten happamien sateiden, jotka jättävät jälkeensä silmänlumetta
kimaltavaa pehmeää utua ihmissilmän iloa
kuolleita koralliriuttoja ja savusumuisia hakkuualueita