kahtena päivänä olen samalla asemalla tismalleen samalla minuutilla katsomassa taivasta. ensimmäisenä päivänä taivas oli loputtoman kirkas ja minusta tuuli läpi. lastenrattaista hymyiltiin. junan ikkunasta aurinko sukelsi minuun kultaisena ja kuumana, nestemäisenä. polttaa vieläkin

toisena päivänä ei tuule juurikaan. tänään taivas tuntuu ahtaalta, hengästyneen näköisiä pilviä jotka nielevät nestemäistä kultaa. ei ole lastenrattaita, on vain hiljaisuus kuin ohkainen naru meidän välillä. kohta se katkeaa, tiedän. pelkään että jompikumpi putoaa silloin. lujaa