pehmentyminen tuntuu kummalliselta

en ole koskaan aiemmin kokenut tällaista

en muista miltä tuntuu olla lapsi ja ylpeä siitä että on kasvanut

(pituutta tai leveyttä)

tällä hetkellä kaikki on sekavaa hämmentävää menee ohitse

putoan hetkiin joina levottomuus ihon alla tuntuu räjähtävän

en tiedä miten päin olisin enkä uskalla yrittää juosta sitä oloa pois

(en kuitenkaan jaksa olen kuitenkin huonossa kunnossa)

näen unia aukirevitystä ihosta ja oksetus tuntuu joka jäsenessä

iho kutiaa ja pyytää kynsiä, yrittää huijata minua

minä hakkaan sen hiljaiseksi ja jäljelle jää mustelman väristä kipua

ravitsemusterapia on ohi ja terapeutti tuntui huomanneen tapani 

vähätellä ja kiertää hienoin sanakääntein totuutta jota en uskalla

lausua ääneen 

tuntuu etten saanut sanotuksi mitään

levottomuus tämä ainainen levottomuus ja tukehtumisen tunne ihossa

ei sitä osaa kertoa eikä kuvailla (yritän kirjoittaa tekstin toteamatta kertaakaan

että en tiedä. on hankalaa)

minua oksettaa minä olen liian väsynyt yrittääkseni ei se aiemminkaan ole onnistunut

ja kai ymmärrän etten todella halua sitä en verta vuotavaa nielua tai ikuista 

suhdetta vessanpönttöön

onnistun skippaamaan ateriat iltapäivään asti

niin se aina menee ja sitten minä sorrun ja syön kaiken ympäriltäni

en voi välttää sitä en en en ruoka on liian hyvää ja minä niin huono

jään makaamaan tähän oksetukseen ja en edes jaksa oikeastaan välittää mistään

olen terve olen normaalipainoinen olen olemassa 

joskus selaan paniikissa kuvia selaan ja selaan tuttuja tuntemattomia normaaleja

julkisuuden henkilöitä

ihmisiä jotka ovat hyviä ja olemassa ja kauniita ja ihania 

ja isompia kuin minä annan tilaa ajatukselle että ehkei sillä olekaan väliä

yritän roikkua siinä mutta päädyn vain kietomaan narun kaulan ympärille

toivoisin vain päiviä joina olisin jotain ilman että yrittäisin olla olematta mitään