onko mun pakko olla täällä

   aivokuoret hajoaa hitaasti kipeiksi sirpaleiksi

joku jatkuvasti jankuttaa korvani juuressa

tahdon oksentaa ja itkeä

en osaa kumpaakaan, 

vain tukehtua hiljaa omaan naiiviuteeni

saanko vain

ovi auki

ikkuna ja neljä kerrosta

          tyhjää

asfaltille auenneet kallonkuoret

sadesumua aina iltaisin ikkunoiden takana katselen tehtaiden utuisia valoja

nukahdan nojatuoliin pehmeän tasaiseen särkyyn

yritän unohtaa