melkein naurattaa maata kolmelta yöllä
vesisade joulukuussa peltisillä ikkunalaudoilla
miettiä yläastetta ja bussin penkkejä
likaisia maisemia joita en ole katsellut yli puoleen vuoteen
kaivata jotain mille ei ole sanoja
ja sitä jonka poismenosta kuulin koolla alkavan kaupungin
asemakäytävässä syksyllä
kaksituhattakaksitoista (2012)
mitä tapahtuu

niin, melkein naurattaa
päädyn silti itkemään