yössä likaisen oranssissa
pehmeän sinisessä maapallon valossa
keskellä muistojen valtamerta
liikaa raastavia ääniaaltoja
nojataan toisiimme kurjuutemme voimalla
kaikki on kieroutuneella tavalla kaunista
toivoisin että mun sormissa ois jotain joka parantais
railot ihossa
jääkauden sielussa
kaatais suhun auringonvaloa universumien edestä
oot avaruuden ääri
vaikka muhun sattuu kaikkialle eniten niihin kohtiin joissa meidän rikkinäiset ihot koskee
oon eniten turvassa
täällä keskellä muistojen valtamerta
joissa ääniaallot repii silmänurkkia


älä mee älä sammu, mun aurinko
en halua satuttaa
en en en 
en oo koskaan tavannu sun kaltasta valoa