ojennan käsiä 
ihon alla tyhjää avaruutta
avaruuttakin tyhjempää
olen tyhjää entropiaa
ilman kokoon painavaa voimaa
ei ole mitään mikä saisi nostamaan katseen
on vain hajoavia sormenpäitä
jotka tavoittelevat tätä antimateriaksi muuttunutta olemattomuutta
joka joskus oli minä ja ääriviivat
lyökää joku
lyökää niin kovaa että on pakko puristaa käsi nyrkkiin
että on pakko taistella

oli 12. kesäkuuta ja 21:58
mä tarviin jotain
kaikkea
ydinräjähdyksen joka repii mut pois tästä 
tasaisesta tyhjästä lineaarisuudesta josta on rakentunut
hiljaa kaikkeus mun ympärille
tarviin jonkun
kaatamaan itseään muhun 
ettei mun tarvitse kantaa tätä antimateriaksi muuttunutta
olemattomuutta
mun sisällä ja ulkona

on 30. joulukuuta ja 2:00
eikä mikään ole muuttunut